Onko kulttuurilla väliä?

Maailma, jossa elämme, muuttuu kaiken aikaa, ja näin on ollut aina. Viime vuosikymmeninä muutoksen tempo on kuitenkin kiihtynyt, ja pysähtyessäni tätä miettimään on pakko todeta, että toisinaan tuskin tunnistan nykymaailmaa samaksi paikaksi, jossa kerran elin.

Kiihtyvän metamorfoosin on mahdollistanut jatkuva teknologian kehitys, ja sen suurimpina saavutuksina päivissämme jo kaikessa läsnä oleva verkkomaailma, sekä tätä kirjoittaessani uusin runsauden graalin malja, tekoäly, joka osaa esiintyä missä vain, päihittäen entisen pahimman kilpailijasi, sen seitsemän ällän ylioppilaan.

Internetin saapuessa meidän normaalinoorien ja tavistimojen saataville, en takuulla ollut ainut, joka oli innosta ymmyrkäisenä. Mahdollisuus pitää ihmisiin yhteyttä reaaliajassa ja maailmanlaajuisesti, löytää kauan sitten kadottamiaan ystäviä ja sukulaisia verkon syövereistä ja viihdyttää itseään kotisohvalla mitä moninaisimpien pelien ja supermerkittävien "Mikä kukka olet"- testien, tai Youtube-videoiden avulla, tuli osaksi elämääni aikana, jolloin vietin suurimman osan ajastani kotona lasteni kanssa heidän ollessaan pieniä. Silloin internet tuntui viattomalta ja hauskalta.

Lasteni kasvaessa tuli internetkin murrosikään rytinällä ja pian alkoivat netin haittapuolet näkyä elämässämme yhtälailla. Öyhöttäjät ja besserwisserit, kiusantekijät, keinotekoisen kauniin todellisuuden esille panijat, huijarit ja koijarit, huumekauppiaat, lasten ja muidenkin ahdistelijat, aivopesijät ja trollaajat löysivät tiensä verkkoon, ja maailmasta tuli pahuksen ruma ja ahdistava.

Tänään verkkomaailma näyttää mahtiaan poliittisilla pelikentillä, muokaten ihmisten ajatuksia ja mailman valta-asetelmia tehokkaammin kuin NSDAP 30- luvun Saksassa.

En usko, että monikaan osasi kuvitella, miten internetverkko laajentaisi läsnäolonsa kaikkeen. Tai että kohta voisimme käyttää palveluja missä tahansa, pienen pieneltä taskuun mahtuvalta laitteelta, jossa integroituna sekä kamera, kovaääninen, että mikrofoni.

Tästä värkistä luemme sähköpostimme, selaamme somepalveluita, etsimme treffiseuraa, katsomme elokuvia. Voimme maksaa laskumme, seurata valuuttakursseja ja suunnistaa laitteen avulla mihin tahansa. Laite on korvannut kameran, kalenterin, kellon, painetut kartat, gps-laitteet ja musiikkisoittimet. Laitteen uumenista löytyy kaikki mailman musiikki, tieto mistä vain mitä kuvitella saatat, ja niin paljon kirjoja, ettei koskaan tarvitse mennä kirjakauppaan, tai edes kirjastoon.

Kulttuuri on kriisissä, sanotaan.

Viime viikkoina olemme saaneet seurata kirjailijoiden näkyviä kannanottoja, koskien monilukuisia verkkosovelluksissa toimivia ääni- ja e-kirjapalveluita. Bookbeat, Storytel ja muut kaltaisensa alan toimijat kampanjoivat käyttäjien suosiosta tarjoten tutustumisjaksoa. Rajaton valikoima kirjoja, tarjolla käyttöön ilmaiseksi, ja tutustumisjakson päätyttyäkin pikkurahalla, joka veloitetaan tililtäsi kuukausittain. Hieno juttu, kelaa moni, ja pomppii hihkuen metroon, kuunnellen työmatkallaan suosikkikirjailijan uusinta hittiteosta, joka maksaa kirjakaupassa fyysisenä painoksena monta kymppiä.

Näin kävi musiikille jo aiemmin, kun levykauppojen varastoissa vinyylit ja cd-levyt peittyivät pölyyn musiikin siirtyessä Spotifyyn ja muihin striimausalustoihin.

Ikävää tässä on tietenkin se, että kun fyysisestä teoksesta saa tekijä vielä jonkin verran ansiotuloa, niin striimistä ei kostu enempää kuin pari virtuaalista senttiä. Eihän niitä senttejä enää kolikkomuodossakaan enää kovin paljon näe, kun rahakin on enenevästi siirtynyt aineettomaan muotoon.

Artistin tai kirjailijan ammatti on todellisuudessa melkein kuollut sukupuuttoon jo tänään. Ne, jotka tässä maailmassa jaksavat sinnitellä, ovat joutuneet tilanteeseen, jossa luovan työn tehtyään heidän täytyy sujuvasti muuttua sisällöntuottajiksi, valmistaakseen markkinointiviestintää, jolla yrittävät myydä itsensä koneistolle, joka käyttää heitä hyväkseen. On jaksettava olla jatkuvasti yhteydessä ihailijoiden ja jopa vihailijoiden kanssa, kuunneltava palautetta, jossa lähettäjä kuvittelee vastaanottajan olevan rikas, kuuluisa ja etuoikeutettu, vaikka todellisuudessa tämä tappelee kynsin ja hampain jatkuvasti vähenevistä valtiontuista, yhdistysten ja mesenaattien myöntämistä apurahoista ja oikeudestaan perustoimeentuloon.

Pieni indieartisti saa harvoin kappaleensa Spotifyn kuratoiduille soittolistoille tai valtamedian radioon, ja silloinkin ainoa hyöty on se, että kerrankin joku voi kuulla sun biisin. Raha ei useimmiten vaihda omistajaa. Riippumattomien kustantamoiden yhteistyönä kirjansa julkaisseella kirjailijalla tilanne ei ole juuri parempi.

Voiko kulttuuria tekemällä elää?

Vastaus on, toistaiseksi, kyllä, mutta harvoin.

Ja mitä tulee kysymykseeni, että onko kulttuurilla väliä, vastaan tähän myös:

Tietenkin on: Niin kauan kuin on ihmisiä, on kulttuuria.

Ihmisellä on sisäänrakennettu tarve ilmaista itseään, ja tarve yhteisöllisyyteen johtaa haluun jakaa ilmaisunsa tulos toisten kanssa.

Sen sijaan kysymys mahdollisuudesta elättää itsensä tulevaisuuden maailmassa tuottamalla kulttuuria, muodossa tai toisessa, on vaikeampi, ja siihen on vastattava, että en tiedä.

Aivoissani rattaat pyörivät kehitellen vaihtoehtoisia tapoja, joilla voisimme ottaa luovat tuotteemme takaisin omaan haltuumme, ja lopettaa taidealojen nykyisen, riistoon perustuvan mallin. Ehkä te voitte auttaa minua, ja jonain päivänä saamme sen aikaan.

Siihen asti, jatketaan kaiketi karusellissa ja odotetaan että vauhti pysähtyy.